torstai 25. tammikuuta 2018

Terveisiä Lanzarotelta

Lähdettiin pari viikkoa sitten perjantai yönä junalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Junassa meillä oli makuuvaunu  ja ehdittiin nukkua kolme tuntia suurinpiirtein, kunnes piti vaihtaa paikalliseen junaan, joka meni lentokentälle. Oltiin termiaalissa joskus kuuden jälkeen ja lennon piti lähteä kahdeksan aikaan, kone oli rullanut kuinka pitkästi tiellä ja vähän ennen nousua jäi siihen puoleksi tunniksi ja muut koneet vaan meni meidän ohi. Ihmeteltiin siinä, että mikä nyt tuli ja kapteenikin näkyi tulevan ulos jutellen lentoemäntien kanssa. Syy selvisi pian, että wc ei vetänyt ja saivat kuntoon. Varmaan olisi muuten keskeytynyt koko lento. Muuten matka meni hyvin ja Niilokin viihtyi.



Kello oli jotain neljä, kun perille päästiin. Haettiin laukut ja siitä bussille, joka meitä odotteli. Hotelli oli aika lähellä, jokunen 15 minuuttia kesti. Avaimet kun saatiin niin mentiin suoraan huoneeseen hetkeksi levähtämään ja käytiin myöhään illalla tutustumassa paikkaan. Sää oli aika pilvinen ja tuulikin hieman. 

Paikka oli siis Puerto de la Carmen, joka sijaitsee Lanzaroten itäpuolella. Hotelli Florestassa oltiin, joka on kolmen tähden hotelli.





 Seuraavana päivänä aamupalalle, joka oli aika runsaspuoleinen. Mm. jogurtteja, leikkeleitä, juustoja, hedelmiä, leipiä, croisanttia, paistettuja nakkeja, munakokkelia, papuja ja kahvia. Ruoan jälkeen mentiin uima-altaalle joksikin ajaksi. Aurinko lämmitti sinä päivänä ja reilu 20 astetta oli. 
Lähdettiin iltapäivästä kävelemään katuja pitkin ja tuli samalla ostettua kojuista matkamuistoja.








Myös tuli eläinpuistossa vierailtua ja nähtiin uhanalainen Bengalin tiikeri. Siellä kului melkein koko päivä.







 Myös vuokrattiin auto yhdeksi päiväksi ja lähdettiin tutustumaan saareen. Ajelimme vuorilla, sieltä löytyi viinitila. Myös muutamissa lomakeskuksissa käytiin. Loppumatkan aikana mulle iski kauhean huono olo ja illan oksentelin. Seuraava aamupäivä eli torstaina oli voimaton olo, mutta kohentui iltapäivään mennessään. No illalla Mika ja Niilo oksentelivat, kun itsellä oli taas parempi olo silloin.  En tiedä mikä pöpö meihin iski, mutta onneksi meni ohitse.










Perjantaina kävin juoksemassa, joka kesti 45 minuuttia. Tuli mentyä pieniä katuja pitkin, sekä rannalla.








-Heidi